Pou nimeltä Hupso

Tässä meidän lemmikki. Siitä ei tarvitse maksaa lisämaksua hotellissa. Se ei vie tilaa autossa. Lapset viihtyvät sen kanssa, enkä ole kertaakaan joutunut muistuttamaan sen hoitamisesta. (Tosin olen sen tuhannen kertaa joutunut komentamaan, että lopettavat sen ylenpalttisen hoitamisen...) Lemmikki ei maksanut yhtään mitään ja on hyvin hiljainen. Sopii myös allergiaperheisiin.

(Itsestään selvästi mukavaa automatkustusviihdettä toki myös.)

Pou kasvoi nopeasti vauvasta aikuiseksi, mutta jaksaa yhä leikkiä. Sen kanssa mennään kastelemaan ulos kukkia, sen kakka pitää muistaa siivota (tai sitten seitsemänvuotiaan logiikalla niitä on joskus myös hauska kerätä...) ja sitä pitää ruokkia.

Poulle voi ostaa vaikka mitä: vaatteita, eläinpukuja, ripsiä, peruukkeja, hattuja, silmä- tai aurinkolaseja, tarratatuointeja, tapetteja, palloja, saippuoita ja tietysti ruokaa ja lääkkeitä. Shoppailtavaa on vaikka kuinka paljon, mutta hei, ei haittaa, siihen käytetään vain Pou-rahaa!

Pelaamalla saa leikkirahaa ostoksia varten ja ennätyksiä rikkomalla saa avattua lukittuja esineitä, esimerkiksi ninja-puvun. Pelit ovat helppoja - eli koukuttavat ihan kiitettävästi. Niin, minuakin... :D

Onhan se Pou nyt aika suloinen... Ja paljon lapsiystävällisempi versio vanhasta Tamagotchista, tämä kun pysyy hengissä, vaikka sen välillä unohtaisikin oman onnensa nojaan. Vähän lääkettä ja hoivaa, niin tulee Pou taas kuntoon. Erittäin hyvä lemmikki, siis.

Seikkailupäivä saaressa

Pitkällisen juupas-eipäs-väännön jälkeen päätimme testata Väskin seikkailusaaren Naantalissa. Saarta suositellaan etenkin kouluikäisille. Koska juniorimme on tulisieluinen viisivuotias, jolla on pohjaton itseluottamus ja olematon kyky selviytyä pettymyksistä, lähdimme hiukan pelonsekaisin tuntein matkaan. Reissu ei olisi kuitenkaan voinut paremmin onnistua, ihastuimme kaikki saareen ja varmasti uusimme seikkailumme ensi kesänä.

Väskin nettisivut ovat oikein hyvät: siellä on kartta, jossa saaren kaikki 21 rastia on esitelty. Tämä auttoi meitä arvioimaan, kuinka sopivia rastit ovat lapsille. Koska tehtäviä on enemmän kuin uskoimme lapsilla olevan kärsivällisyyttä, ajattelimme, että vaikeimmat rastit voi jättää väliin. Pari rastia jätimmekin suorittamatta, mutta emme kyllä lasten kärsimättömyyden takia, vaan koska aika ei ihan tahtonut riittää. Saarelle kannattaakin lähteä koko päiväksi - ekalla botskilla seikkailemaan ja vimpalla takas.

Melkein perillä.

Vaijeritornista labyrintin suuntaan.

Sydänten laskemista labyrintissa. Ihq <3

Puhalluspillillä pääkalloon.

Palikat pinoon.

Puolivälin pysähdyspaikka.

Vuohenmaitoa!

Kalliokiipeilyä.

Maisemia huipulta.

Loppu häämöttää.

Päivä oli kyllä +27 asteen helteessä aikamoinen pläjäys ja juomaa kului. Nappivalinta olisi lämmin mutta pilvinen päivä. Tehtäviä oli riittävästi tyyliin jokaiselle jotakin, ei sitä kai niin kulmat kurtussa tarvi kaikkea suorittaa. Puolivälin pysähdyspaikka tuli tarpeeseen, siellä oli kiva ihmetellä eläimiä, käydä uimassa, grillailla eväitä, askarrella ja samalla tehdä paikalle siroteltuja tehtäviä.

Meidän kokemus oli tällainen:

Paras tehtävä: kalliokiipeily.

Lällyin tehtävä: palikoiden pinoaminen torniksi.

Liian vaikeaa: jousiammunta ja puhalluspilli.

Liian tylsää: tilavuuden arviointi.

Aikuisten mielestä hauskinta: vaijeriliuku (ja evästauko, heh).

Tyhmintä ihan kaikkien mielestä: etuilevat lapset, joiden vanhemmat eivät vaivaudu puuttumaan (tai halua puuttua) jälkikasvunsa ylenpalttiseen intoon.

Vaatetus: metsässä rymyämiseen sopivat, jalkaan ehdottomasti lenkkarit.

Muu varustus: juomapullo rokkaa ja syötävää saa ostaa kotieläinpihan kahviosta, mutta valikoima on suppea. Varsinkin jos on erikoisruokavalioita tai erikoisnirsoilua, kannattaa pakata omat eväät.

Uimaranta: on varsin jees, matala hiekkaranta.

Yllättävästi huomasin manaavani saaren liian vähäistä kaupallisuutta, kun reikäpäisyyttäni unohdin lasten kesähatut kotiin ja jouduin ensi töikseni saarella shoppailurastille. Poika oli tyytyväinen (omasta mielestäni susirumaan) armeijakuosiseen huiviinsa, tyttö joutui pakotettuna kietomaan päähänsä mustan huivin. Ja minähän olisin kaivannut suurempaa hattuvalikoimaa! :D No, mutta hyvä siis, että kerrankin näin päin. Tämä saari menisi kyllä krääsästä ja rihkamasta pilalle.

Ihanan erilainen kesäkohde!

ABC, Apsi laulelee...

...häntää heiluttaa ja kavereille huutaa: jee jee jee!

Huoltoasema, juu, ihan totta. Tuo jokaisen risteyksen raivostuttava, oranssi möhkäle ja monen iiiiii kova pissahätä -hetken pelastus. Niin täynnä vihaa ja rakkautta tuota ympäri Suomen sikiävää ketjua kohtaan, että oksat pois.

On se nyt niiiiiin raivostuttavaa, kun joka kylässä on samanlainen pytinki, josta saa samanlaista safkaa, kaikki persoonallisuus on karsittu ja ihanat pikkukuppilat kuolevat. Nyyh.

Mutta on se kyllä niin loistava, kun vessaan pääsee nopeasti, ruokaa saa mihin kellonaikaan tahansa, ruoka on just sitä ranskis-lihapallero-höttöä, jota parhaassa gourmet-iässä olevat lapsukaiset eniten arvostavat, jätskitikunkin saa jälkkäriksi ja leikkipaikka on ihan satavarmana, niin muksut saavat promillen tuhannesosan energiastaan purettua.

Tässä ABC:n piha Lohjalla.

Kauppakeskus Tuulonen

Siellä missä valtatiet 10 ja 12 risteävät, jököttää kauppakeskus Tuulonen. Meille kätevästi matkan varrella, ja täällä tuleekin poikettua aina kerran pari vuodessa.

Tuulosessa on vaikka mitä: Onur-kebula, ABC leikkipaikkoineen, ulkoleikkipaikka ja Tarjoustalo ja Voglia ja S-market ja muuta. Niin, ja Lammin sahdin myyntipiste (olisiko ollut juuri siellä kebab-paikassa), ken tätä Päijät-Hämeen tarjoamaa maailman ykköskauheinta kuraa haluaa maistella.

Joka kerta täällä käydessämme on kauppakeskus hieman muuttunut, osa myymälöistä lopettanut ja uusia tullut tilalle. Isoimmat liikkeet pitävät pintansa. Tällä kertaa ilahdutti Vapaa-ajan Tuulonen, jossa lapsille oli mini-karting-mahdollisuus (tai mitä nuo tuollaiset miniminiautot nyt ovatkaan). Minigolfiakin olisi ollut tarjolla, vaan eipä lähdetty sitä nyt pelaamaan. Aukioloajat kyllä kannattaisi tsekata etukäteen, meillä kun ensimmäisellä yrittämällä kävi niin, että tuijotettiin lasin läpi viisi minuuttia aikaisemmin suljettua "formularataa". Voi itku ja harmi.

 Autot toimivat euron kolikoilla, yhdellä rahalla sai ajeltua muutaman kierroksen. Toisen kierroksenkin nuo toki halusivat, vaan kun ei ollut enempää sopivia kolikoita taskun pohjalla. Onneksi samassa luukussa oli myös täysin ilmainen autopeli, jes! Sitä sitten rallia ajamaan koko perhe. Tyhmä peli, minä hävisin. :D

Oma sijoitukseni: 30/30. Jee, pistäkääs siitä huonommaksi! Hah.

Olipa Tuulosen kauppakäytävällä vielä miniatyyriversio HopLopistakin (suunnilleen kebabbilaa vastapäätä). Johan tässä on leikkipaikkoja pysähdykselle! Ei ihan puolessa tunnissa selvitty täältä ulos.

Ulos emme enää jääneet leikkimään, niin pitkäksi taukomme venyi jo sisätiloissa, mutta sielläkin näytti leikkipaikka olevan.

Näkyy se leikkipaikka tuolla taka-alalla. Edessä Vapautemme hinta -muistomerkki.

Nih, ja sitten voi itseään mennä viihdyttämään LaatuOutletin vaate- tai kodintavaramyymälään. Kävin, näin, ostin, menen myös uudelleen.

Tarrapuuhaa

Yhtä ajomatkaa keventääkseni ostin lapsille tarrakirjat. Samantapaisia tarrakirjoja olen ostanut aikaisemminkin, kodinsisustus-, ritari-, merirosvo- ja matkustusaiheisina. Takapenkkipuuhana tarrakirja on varsin lyömätön: hiljaista puuhaa, mitättömän vähän mahdollisuuksia kinasteluun, ei juuri putoavia osia (paitsi itse kirja), ei painava eikä kallis ja hupia riittää pitkäksi aikaa, kunhan vain valitsee sellaisen, jossa tarroja on riittävästi. Tällä kertaa molemmat ipanat saivat samanlaiset, eläintarha-aiheiset tarrakirjansa.

Innoissaan muksut lähtivätkin askartelupuuhaan, molemmat omalla tyylillään.

Neiti näpertäjän tarkkaan harkittu kokonaisuus.

Veli veikeän kieli poskessa toteutettu fantasiamaailma.

Lopputulos hieno kummallakin.

Mökkihöperöt

Kuvissa kesä on aina aurinkoinen.

Veteen tuijottelua.

Tikanheittoa.

Maastoutuneita Gormiteja.

Lämpötilan tuijottelua.

Kukkien kauneutta.

Vesileikkejä.

Kuivuvia uikkareita.

Oman pellon perunoita.

Lentomurkkujen kuhinaa.

Poseeraavia perhosia.

Kiukaan pesästä pelastettu, syystäkin hiukan säikähtänyt lepakko.

Auringonlaskun ihastelua.

Dokumentoimatta jäivät: viikon vesisade, Poun hoitaminen, tuhat kierrosta Unoa, lasten riidat milloin mistäkin, tikku sormessa, kivikova patja, haljennut tikkataulu ja tämän äipän nettisurffailut.

Kettu ja kana

En koskaan opi muistamaan oikein tämä heinolalaisen ravintolan nimeä. Puhun aina "Kukko ja kettu ja kana" -ravintolasta, kun en millään saa taottua kaaliini, mitkä kaksi elukkaa siinä nimessä on. Ei kyllä pitäisi olla niin vaikeaa... Tänä kesänä kävimme taas parin vuoden tauon jälkeen tässä herkullisten, kuumien, valkosipulisten kana-annosten taivaassa.

Tabaka-kanaa

Joka tykkää valkosipulista, voi tässä raflassa hekumoida onnesta. Jos annoksessa luvataan valkosipulia, ei sitä todellakaan ole mainittu vain muodon vuoksi. Nam nam.

Lasten listalta löytyy perinteisiä herkkuja: nakkia, lehtipihvi, hampurilainen, lohta ja kaiken kanssa tietenkin ranksiksia, ranuja, tikkuperunoita... Myös lasten annos on iso ja ilmeisestikin maittava, kun piffi upposi viimeistä palasta myöten.

Tarjoilijalle saa tästä ruokailukerrasta antaa kehuja, niin oli pirteä, että. Osasi vielä käyttää salakieltä, kun kysyi meiltä vanhemmilta, haluavatko lapset "sitä punaista maustetta"*. Juu haluavat, ja saivat, ei ole meillä ongelma, mutta kun hommat pyörivät niin eri tavoin kaikissa perheissä, voi tällainen pieni ele pelastaa jollain toisella porukalla ruokailun yhdeltä kiukkupuuskalta. Samoin ilahduin siitä, että lapset saivat omenamehunsa matalassa lasissa ja pienen kannun viereen, jossa loput mehusta oli. Oi onnea! Se on suuri ilo monestakin syystä:

1) matalasta lasista on pienen ihmisen paljon helpompi juoda kuin korkeasta

2) kun pikkulasista kaatuu mehut syliin, on sitä määrällisesti paljon vähemmän, kuin jos kaatuisi koko puolen litran tuoppi kerralla

3) kun mehua on kannussa lisää, eivät kaikki mehut kaadu kerralla syliin

4) mehun kaataminen kannusta omaan lasiin on "liian hauskaa", kuten pikkuherramme asian ilmaisi.

Iso ilo pienestä mehukannusta.

Varoituksen sana kuitenkin: tässä raflassa voi käydä niin hyvä kuin huonokin tuuri palvelun tason kanssa. Kokemusta on kummastakin ääripäästä. Ruoka on silti aina ollut herkullista.

Syömisen jälkeen muksut pääsivät vielä hetkeksi toljottamaan taikalaatikkoa: ravintolassa on pieni lasten leikkipiste, jossa pyörivät piirretyt (Tom ja Jerry) ja joitain lelujakin näytti tuolla olevan. Leikkipisteen ainoa ongelma on, että se on aivan ruokapöydän kyljessä kiinni. Jos siis itse ei pääse juuri tuohon ruokapöytään, ja jos vielä lapset ovat sitä melko yleistä, liikkuvaa sorttia, ei lapsia tee mieli päästää leikkipisteeseen toisten ruokarauhaa rikkomaan. Vaan jos lapset osaavat istua kuin tatit ruudun edessä, ei niistä kai häiriötä ole vieressä istuville, vieraille ruokailijoillekaan.

Linkki ravintolan sivuille.

* Niin, punainen mauste on tietenkin ketsuppia. :)