maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kauppakeskus Tuulonen

Siellä missä valtatiet 10 ja 12 risteävät, jököttää kauppakeskus Tuulonen. Meille kätevästi matkan varrella, ja täällä tuleekin poikettua aina kerran pari vuodessa.

Tuulosessa on vaikka mitä: Onur-kebula, ABC leikkipaikkoineen, ulkoleikkipaikka ja Tarjoustalo ja Voglia ja S-market ja muuta. Niin, ja Lammin sahdin myyntipiste (olisiko ollut juuri siellä kebab-paikassa), ken tätä Päijät-Hämeen tarjoamaa maailman ykköskauheinta kuraa haluaa maistella.


Joka kerta täällä käydessämme on kauppakeskus hieman muuttunut, osa myymälöistä lopettanut ja uusia tullut tilalle. Isoimmat liikkeet pitävät pintansa. Tällä kertaa ilahdutti Vapaa-ajan Tuulonen, jossa lapsille oli mini-karting-mahdollisuus (tai mitä nuo tuollaiset miniminiautot nyt ovatkaan). Minigolfiakin olisi ollut tarjolla, vaan eipä lähdetty sitä nyt pelaamaan. Aukioloajat kyllä kannattaisi tsekata etukäteen, meillä kun ensimmäisellä yrittämällä kävi niin, että tuijotettiin lasin läpi viisi minuuttia aikaisemmin suljettua "formularataa". Voi itku ja harmi.



 Autot toimivat euron kolikoilla, yhdellä rahalla sai ajeltua muutaman kierroksen. Toisen kierroksenkin nuo toki halusivat, vaan kun ei ollut enempää sopivia kolikoita taskun pohjalla. Onneksi samassa luukussa oli myös täysin ilmainen autopeli, jes! Sitä sitten rallia ajamaan koko perhe. Tyhmä peli, minä hävisin. :D

Oma sijoitukseni: 30/30. Jee, pistäkääs siitä huonommaksi! Hah.
Olipa Tuulosen kauppakäytävällä vielä miniatyyriversio HopLopistakin (suunnilleen kebabbilaa vastapäätä). Johan tässä on leikkipaikkoja pysähdykselle! Ei ihan puolessa tunnissa selvitty täältä ulos.


Ulos emme enää jääneet leikkimään, niin pitkäksi taukomme venyi jo sisätiloissa, mutta sielläkin näytti leikkipaikka olevan.

Näkyy se leikkipaikka tuolla taka-alalla. Edessä Vapautemme hinta -muistomerkki.
Nih, ja sitten voi itseään mennä viihdyttämään LaatuOutletin vaate- tai kodintavaramyymälään. Kävin, näin, ostin, menen myös uudelleen.

Ei kommentteja: