sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Silakrysäys

Terveisiä Taivassalosta!

Aina välillä tulee poikettua pikkupaikkakuntien hurmaavan sympaattisiin kesätapahtumiin. Moneen kertaan olen itse lapsena käynyt Taivassalon silakkamarkkinoilla eli Silakrysäyksessä ja nyt sitten tänä vuonna oman perheen kanssa lapsuusmuistoja virkistämässä.

Perinteisiä markkinakojuja tämäkin tapahtuma pullollaan. Metrilakua tietenkin, käsitöitä, leivonnaisia ja sen sellaista. Hiukan harmittaa, etten mennyt kysymään pärekorin hintaa, pari sellaista on ollut jo pitkään tarkoitus ostaa sohvapöydän alle lelukoreiksi.

Lapsille oli kauko-ohjattavien veneiden kanssa hupia, 2 e kaksi kierrosta. Pikkuherra oli tästä kovin innoissaan.
Kauko-ohjattavien veneiden allas.

Viereisellä nurmikentällä oli myös sellaisia jättiläiskuplia, joiden sisälle mahtuu seisomaan ja sitten liikkumaan sen pallon kanssa. Miksi niitä sanotaan? En tiedä, eipä ole tullut kokeiltua. Ehkä joskus :)

Jos silakkamarkkinoilla on, pitää tietenkin syödä silakkaa, piti siitä tai ei. Me söimme silakkamme pöhkösten muodossa, se olikin herkkua. Pöhkönen on ilmeisesti taivassalolainen versio kalakukosta, siinä kala on leivottu jonkinlaisen munkkitaikinan sisälle. Kalavaihtoehdot olivat ahven, kuha ja silakka. Näitä kala-munkkikökköjä sitten dipattiin majoneesiin ja herkuteltiin sellaisenaan. Hyvää oli! Jälkiruuaksi kävimme ostamassa Marttojen teltasta vohvelit.

Lasten iloksi markkina-alueella oli myös pari possua ja vasikka. Näitäkin kävimme tuijottelemassa ja kotimatkalla saimme taas kerrattua sitä, mistä se hampurilainen oikein tuleekaan - söpön pikkupossun kankustahan se. Voi kyynel!
Röh röh.
Jotain pientä humppameininkiäkin lavalla oli, lauluesitysten jälkeen niin lapset kuin me aikuisetkin jäimme vielä hetkeksi kuuntelemaan Laivaston soittokunnan esitystä. Humppamppaa, humppamppaa.

PS. Täällä vielä Turun Sanomien juttu tapahtumasta. Osui silmiin, kun googlettelin pöhkösiä. Jutussa mainitaan myös, kuinka hylkeet huolestuttavat kalastajia. Pikkuhylje haluaa tähän kommentoida olevansa erittäin kiltti hylje, joka nyt vain pitää kovin paljon silakasta.

Ei kommentteja: