sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Viking Grace

Odotukset olivat korkealla, kun lähdimme ensimmäistä kertaa Viking Linen uuden uutukaiselle laivalle.
Heippa Turku, hetkeksi.
 Vaan eivätpä ne mitään mullistavaa olleet keksineet aikaisempaan verrattuna. Leikkihuone oli pieni pettymys: Vanhassa laivassa pallomeri oli iso, ja siinä mahtui touhuamaan montakin lasta yhdellä kertaa. Vaikka olisi ollut pienen taaperon kanssa matkassa, löytyi pallomerestä pikkuisellekin sopiva kolo, jossa sai ihmetellä palloja tarvitsematta pelätä isojen lasten jalkoihin jäämistä. Nyt leikkihuoneita oli kaksi, kumpikaan ei niin koolla pilattuja. Pienten leikkihuone oli tarkoitettu 0-6-vuotiaille. Siellä oli pienehkö pallomeri, ToyGroupin kosketusnäyttöpeli, istuintyynyjä ja jotain leluja. Me olimme hiljaisena ajankohtana risteilemässä, joten nyt tilaa leikkimiseen oli kuitenkin riittävästi. Tila oli pitkulaisen mallinen ja kapeahko, joten viikonloppuristeilylle en tänne kyllä lähtisi, silloin olisi varmasti aika ahdistavan ahtaat tunnelmat. Mainittakoon vielä, että tyttömme oli tuolloin juuri täyttämässä seitsemän ja totesi surullisena, että "kolmen viikon kuluttua mä en enää saisi tulla tänne leikkimään". Niinpä, kovin alas on Viking Line asettanut leikkimisen ikärajan...

Kiipeilyköydet. Hyvä vai huono idea?
Nuo pallomeren vieressä olevat köydet olivat yksi todellinen riemu ja riesa. Lapset tietenkin halusivat lähteä sinne kiipeilemään. Nyt, kun leikkihuoneessa oli lapsia vain muutama, annoin luvan (ja vahdin vieressä). Mutta mahtaa vaaratilanteita tulla, jos lapsia pyörii huonessa kymmenenkin! Minä en siis niinkään innostunut köysistä, ei ehkä ihan turvallisin leikki, kun alapuolella saattaa kontata teletappeja.

Isojen leikkihuone, tuo 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille suunnattu, oli tietenkin pelien valtakuntaa. En ole yhtään innostunut ajatuksesta lähteä risteilylle, jos ainoa yli 6-vuotiaille suunnattu aktiviteetti on videopelien pelaaminen. Saahan tuosta aiheesta taistella kotonakin riittävästi. No, täällä nyt kuitenkin oltiin ja toki lapset halusivat X-Boxia pelata. Konsolit riittivät meidän loppukevään arkiristeilyllämme hyvin, mutta toista on varmasti ruuhka-aikana. Isojen leikkihuoneessa on myös mahdollisuus piirtämiseen ja lisäksi muutamia aktiviteetteja, kuten pussihyppely ja kävelypurkit. Isojen leikkitila on suoraan pienten tilan yläpuolella.

Isojen lasten leikkihuone.
Vali vali, ruik ruik. Risteily oli kuitenkin mukava, vaikka leikkitiloihin petyimmekin. Hytissä oli hauska, pyöreä ikkuna, jonka reunalla lapset tykkäsivät köllötellä ja katsella maisemia.
Tukholma ja Gröna Lund. Voi kun pääsis sinne...
Söimme lounasaikaan seisovassa pöydässä, eikä siinä ollut moittimista. Varsinkin alku- ja jälkiruuat olivat meidän makuumme hyviä. Lapsille oli sitä mitä lapset toivovat: ranskiksia, lihapullia, nakkeja. Saimme mukavasti ruokapöydän ihan keulasta, jossa oli kiva katsella maisemia etenkin Maarianhaminaan saavuttaessa, kun laivoja tuli vastaan useita. Ikkunan eteen jäi myös pieni tila, jossa lapset saattoivat leikkiä ja väritellä värityskuviaan häiritsemättä muita sillä välin, kun me aikuiset vielä jatkoimme syömistä.
Maarianhaminan laivaliikennettä.
Ruokailun jälkeen menimme vielä lasten discoon, että muksut saisivat Ville Viikinki -drinkkinsä. Mukin saa tästä muistoksi mukaan. Ne kun eivät astianpesukonetta kestä, enkä minä jaksa niitä käsin tiskata, ovat meillä aiemmat mukit menneet jo rikki. Ja uudet piti tietenkin saada.

Mikäs siinä, kyllä lapset aina laivalla viihtyvät. Seuraavalla kerralla taidamme kuitenkin pitkän tauon jälkeen pistäytyä kilpailijalla.

Ei kommentteja: